Kulttuuri

Kulttuurimme perustuu ystävällisyyteen, luottamukseen ja yhdessä onnistumiseen

Nämä neljä toimintaperiaatetta ohjaavat Edita Priman toimintaa, kulttuuria ja ajattelua.

Yhdessä onnistumme

Luotamme ja arvostamme

Opimme ja kasvamme

Asiakkaanamme on hyvä olla

Muutos ei ole meille supervoima vaan jokapäiväistä toimintaamme ohjaava maailman luonnollisin asia

Jo yli 160 vuoden ajan Edita Priman menestys on ollut suoraan riippuvainen siitä, kuinka hyvin me olemme pystyneet päivittämään ajatteluamme, oppimaan uusia taitoja ja sopeutumaan jatkuvaan muutokseen. Muutos ei ole meille supervoima vaan keskeinen osa yrityksemme tarinaa, joka vaikuttaa kaikkeen mitä teemme.

Nykymaailmassa asiakaskokemukset ratkaisevat asiakastyytyväisyyden

Halu, kyky ja uskallus uusiutua on aina ohjannut toimintaamme. Ihan ensimmäinen työmme vuonna 1859 oli postimerkkiarkin painaminen Venäjän tsaarille ja jo silloin kyse oli pohjimmiltaan mahdollisimman sujuvan asiakaskokemuksen tuottamisesta postimerkkejä kirjeisiin liimanneille loppukäyttäjille. Digitaalisen vallankumouksen seurauksena ensiluokkaisten asiakaskokemusten merkitys on kasvanut entisestään. Ilman nopeita, reiluja, sujuvia ja miellyttäviä käyttäjäkokemuksia vain harva yritys tai brändi pystyy pitämään kiinni asiakkaistaan. Erityisesti 2020-luvulle tultaessa datavetoisten asiakaspolkujen optimoinnista on tullut entistäkin tärkeämpi osa lähes minkä tahansa yrityksen liiketoimintaa niin tuote- ja palvelukehityksen, myynnin, asiakaspalvelun, jakelun kuin markkinoinninkin näkökulmasta katsottuna. Ilman ensiluokkaisia käyttäjäkokemuksia ei voi olla tyytyväisiä asiakkaita.

Asiakaskokemusten keskiössä on datan ymmärtäminen ja hyödyntäminen

Digitaalinen transformaatio vaikuttaa tavalla tai toisella lähes kaikkien maailman ihmisten arkeen. Se on joko suoraan tai välillisesti läsnä esimerkiksi työssä, koulutuksessa, asumisessa, ostamisessa, liikkumisessa, syömisessä, matkustamisessa eli oikeastaan kaikessa, mitä päivittäiseen elämäämme kuuluu. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että myös kuluttajien toiveet, tarpeet ja odotusarvot tuotteita ja palveluita kohtaan muuttuvat ja nousevat jatkuvasti. Tiedostavat asiakkaat ovat tottuneet siihen, että heidän vaatimuksiaan kuunnellaan. Paras ja luotettavin tapa vastata kysynnän luomaan muutokseen on tarjota dataan perustuvia kokonaisvaltaisia käyttäjäkokemuksia. Juuri niitä me asiakkaillemme rakennamme.

Ilman uusia innovaatioita ainutkertainenkin historia on vain menneisyyttä

Me olemme yli 160 vuotta vanha yritys, joka on kirjaimellisesti elänyt läpi neljän teollisen vallankumouksen. Niistä kolmessa ensimmäisessä muutos, uusiutuminen ja tekninen kehitys kohdistui ensisijaisesti suoraan teollista työtä tehneiden ihmisten työoloihin sekä tuotanto- ja tehdasolosuhteisiin. Neljännen teollisen vallankumouksen eli digitaalisen transformaation aiheuttama muutos sen sijaan näkyy lähes kaikkien ihmisten käyttäytymisessä ammateista tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Digitalisaatio vaikuttaa paitsi ihmisten jokapäiväiseen elämään, niin myös eri tuotteiden ja palveluiden tuotantoon, jakeluun ja yleiseen kaupankäyntiin. Neljäs teollinen vallankumous on kiihtyvä ja pysäyttämätön ja se hämärtää entisestään analogisten ja digitaalisten tuotteiden ja palveluiden rajoja. Neljäs teollinen vallankumous ei myöskään tapahdu irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta vaan on kytköksissä ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja tieteen sekä populaarikulttuurin nykysuuntauksiin. Loppujen lopuksi muutoksessa on aina kyse oppimisesta, sopeutumisesta ja optimoinnista. Meille muutos tarkoittaa jatkuvuutta, joka rakentaa sillan menneisyyden ja tulevaisuuden välille ja yhdistää historian luontevaksi osaksi nykypäivää. Siksi myös yritysten on paitsi pystyttävä reagoimaan muutokseen, niin myös olemaan osa sitä. Uusien liiketoimintamallien synnyttäminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä ilman kykyä ja uskallusta innovointiin ainutkertainenkin historia on vain menneisyyttä.

Muutos ei aina ole kivuton eikä sen pidäkään olla

Meidän maailmassamme työkulttuurin muutos lähtee aina yksilöstä. Johdon tehtävänä on tarjota tukea, mutta itse muutoksen tekeminen on tasapuolisesti jokaisen henkilökuntaamme kuuluvan ihmisen vastuulla. On myös tärkeää ymmärtää, että toisinaan muutos sattuu. Silti se kannattaa tehdä.

Muutos on kokeilemista, erehtymistä, oppimista ja kehittymistä

Muutos vaatii rohkeutta ja ymmärrystä siitä, miten muutos kannattaa toteuttaa yrityksen sisällä. Aktiivisesti prosessiin osallistuvan johdon tuki on välttämätöntä, eikä se tuki saa jäädä pelkän retoriikan tasolle, mutta silti itse muutoksen tekeminen on aina tasapuolisesti jokaisen henkilökuntaamme kuuluvan ihmisen vastuulla. Omassa työssä tapahtuva muutos voi olla myös pienimuotoista ja kuten kaikki kehitys, niin myös muutos toteutuu useimmiten kokeilemisen, erehtymisen ja oppimisen kautta. Siksi meistä jokaisella on oltava lupa myös epäonnistua. Kaiken kyseenalaistaminen on tärkeää, mutta joskus muutos tekee kipeää. Se voi olla prosessina hankala, aikaa vievä ja turhauttava, mutta silti muutoksen tekeminen kannattaa aina. Me uskomme, ettei sujuvammin toimivaa maailmaa voi saavuttaa ilman vakiintuneiden työtapojen ja ajatusmallien jatkuvaa haastamista ja juuri siihen teknologia on erinomainen väline. Toivottavasti olet samaa mieltä.

Edita Priman työkulttuuri perustuu ystävällisyyteen, luottamukseen, intohimoon, vapauteen, vastuuseen, uteliaisuuteen, hauskuuteen ja koko elämänmittaiseen oppimiseen

Edita Primassa työskentelee yli 80 erilaisista taustoista tulevaa huippuosaajaa. Joukossamme on esimerkiksi diplomi-insinöörejä, UX- ja CX-suunnittelijoita, data-analyytikkoja, strategeja, digitaalisen liiketoiminnan konsultteja, asiakkuusjohtajia, ohjelmistokehittäjiä, koodareita, painotekniikoiden asiantuntijoita, painajia sekä myynnin, jakelun, johtamisen ja markkinoinnin ammattilaisia. Toimistomme ja painotalomme sijaitsevat molemmat Helsingissä. Teemme työtämme suurella intohimolla, mutta huolehdimme myös henkilökuntamme jaksamisesta. Työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan on meille tärkeää.

Kuinka voimme auttaa?

Kati Budén
Marketing Communication Manager
+358 45 611 7730kati.buden@edita.fi
Jussi Naumanen
Head of Digital Services
+358 40 860 2203jussi.naumanen@edita.fi
Pekka Ollikainen
Key Account Manager
+358 40 860 2651pekka.ollikainen@edita.fi
Ville Hiltunen
Sales Executive
+358 40 860 2541ville.hiltunen@edita.fi
Teemu Syrjälä
Marketing Automation Consultant
+358 50 321 8523teemu.syrjala@edita.fi
Emmi Koskinen
Account Manager
+358 40 860 2381emmi.koskinen@edita.fi
Tuomo Hekkala
Account Manager
+358 40 860 2719tuomo.hekkala@edita.fi
Sakari Mäkinen
Digital Solutions Manager
+358 40 8373 495sakari.makinen@edita.fi
Tom Heikkinen
Account Manager
+358 40 043 3115tom.heikkinen@edita.fi
Jaakko Jokinen
Account manager
+358 40 860 2828jaakko.jokinen@edita.fi
Sami Veikkolainen
Solution Manager
+358 40 860 2511sami.veikkolainen@edita.fi
Teijo Liimatainen
Head of Operations
+358 40 860 2326teijo.liimatainen@edita.fi
Heikki Autio
Managing Director
+358 40 860 2402heikki.autio@edita.fi
Mikko-Petteri Salo
Digital Solution Manager
mikko-petteri.salo@edita.fi
Kaisa Eskola
Document creation
kaisa.eskola@edita.fi
Markus Kaijanen
Specialist
+358 40 860 2837markus.kaijanen@edita.fi
Niko Ignatius
Junior System Specialist
niko.ignatius@edita.fi
Pyry Eriksson
Senior CCM Developer
pyry.eriksson@edita.fi
Mika Ruuskanen
Chief Financial Officer
+358 40 556 7661 mika.ruuskanen@edita.fi

Tarjoamme vastuuta, vapautta, luottamusta ja mahdollisuuksia.